Tietoa minusta

Olen Satu Jauho ja kotoisin Törmästä, Keminmaasta, joka sijaitsee Lounais-Lapissa. Koulutukseltani olen fysioterapeutti (Turun AMK 2000) ja lisäkoulutukselta työfysioterapeutti (2005). Pidän ammattitaitoani yllä säännöllisesti kouluttautumalla fysioterapia-alaan liittyvillä kursseilla vuosittain. Fysioterapiahoitojen lisäksi kykenen arvioimaan työn vaikuttavuutta oireisiin sekä antamaan ergonomisia ohjeita. Tarvittaessa teen kotikäyntejä.

Olen saanut koulutusta erityisesti tuki- ja liikuntaelinoireiden hoitamiseen. Pehmytkudoskäsittelyt ja nivelten mobilisoinnit sekä hermopinteitä helpottavat käsittelyt sisältyvät näihin koulutuksiin. Olen käynyt myös suun alueen fysioterapiakoulutuksen eli purentaan liittyvien oireiden hoitamiseen. Faskiamanipulaatio® Stecco-menetelmillä olen saanut sekä omiin että asiakkaiden oireisiin yllättävän hyviä tuloksia. Kolmen lapsen äitinä hektinen elämäntyyli on tuttua ja siksi haluan antaa helpotusta myös stressin oireisiin esim. koko vartaloon kohdistuvalla intialaisella rentoutushoidolla.

FysioRyhti tulee sanoista fysioterapia ja ryhmätila. Tavoitteena niin fysioterapian tuloksena kuin ryhmätilassa tapahtuvassa toiminnassa on hyvä ryhti!

Intohimoni harrastuksena on tanssiminen ja minulla on ilo päästä jakamaan tätä osaamista latinotanssien ohjaajana Sastamalan Opistolla. Toinen uudempi kiinnostuksen kohteeni on joogapilates. Joogapilates on kehonhallintaa ja selän toiminnallista harjoittelua parhaimmillaan. Liikesarjoja suoritetaan eri vaativuusasteittain omaa kehoa kuunnellen. Tavoitteet asetetaan ryhmässä henkilökohtaisesti. 

Ohjaan myös monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja ( keppijumppa, pallojumppa, kiertoharjoittelu, tasapainoryhmä jne. ). FysioRyhdin liikuntasaliin mahtuu max. 10 hengen ryhmä. Kysy rohkeasti ohjausta omalle työporukalle tai kaveriporukalle, vaikka polttareihin! Mahdollisuus myös TYKY / TYHY -päivään. Kysy tarjous.